in English | suomeksi neokybernetiikastaluentoja – keskustelu

Pohdintoja (6)

  • Hiljalleen alkaa ymmärtää, mitä kyberneettisen mallin oppimisesta syntyvä jäykkyys tarkoittaa. Kysymys kuuluukin, että missä vaiheessa järjestelmä on oppinut juuri oikean määrän, ettei siitä tule ekologisen lokeronsa menettävä dinosaurus overfittingin vuoksi.

    Totisesti. Ihminen on helppo laittaa tekemään jotakin asiaa, mutta tulee pidemmän päälle kalliiksi, ja tekee monet asiat konetta huonommin. Luennolla mainittiin, että laitoksilla ohjaussuureet ovat ulkosyntyisiä, ihmisten määrittämiä, ellei ihmistä mallinna osaksi järjestelmää. Ihmisen mallintaminen osaksi järjestelmää on vaikeaa, mutta se on myös mielenkiintoista. Luennon esimerkki siitä, kuinka jos väärin insentivoidaan, saattavat prosessinhoitajat ottaa järjestelmästä kaiken irti omalla vuorollaan ja samalla kusta seuraavien vuorojen pakkiin. Järjestelmäinsinööri tajuaa heti luoda tällaiselle disinsentiivit, ja kenties luoda insentiivit sille, että prosessinhoitajat tekevät yhteistyötä. Esim. tulospalkkauksellinen lisä kaikille, kun prosessi toimii hyvin. Taitavampi insinööri kuitenkin korvaisi prosessinhoitajat säätimillä.

    Mallinnuksessa jäin toistaiseksi ylätason hahmotuksen varaan luennolla esitettyjen matemaattisten menetelmien kohdalla. Hahmotin ajatuksia parametritakaisinkytkennästä sekä kahdesta lähestymistavasta adaptoitumiseen: mallin adaptoiminen tai prosessin adaptoiminen.

    ARS-säätö vaikutti jännittävältä ajatukselta, mutta jäi sellainen kuva, että sillä ainoastaan poistetaan oireita, kun pitäisi poistaa ongelma eli säädöstä vastaavan insinöörin vajaavainen kehittyneempien säädinten tuntemus.

    Kokonaisuudessaan luento antoi hyvin näkökulmaa siihen, miten kybernetiikkaa todella sovelletaan teollisuudessa.

    — Juho

  • Luennolla 8 tarkasteltiin muutamia käytännön esimerkkejä kybernetiikan sovellutuksista. Kyberneettisen lähestymistavan todettiin soveltuvan mm. höyryverkoston optimointiin, sillä sekä tuottajia että kuluttajia on monta. Tässä tilanteessa kyberneettisille malleille ominaisille robustisuudelle sekä diversiteetin ylläpitämiselle on kysyntää.

    Mielenkiintoinen väite oli, että sensoriverkosto toimii paremmin, jos noodeilla ei ole täydellistä tietoa kaikista noodeista vaan ainoastaan lokaalia informaatiota. Teoriassa kuvittelisi verkoston toimivan vähintään yhtä hyvin, mikäli sillä on enemmän informaatiota käytössä, mutta kenties taustalla on sama idea kuin dimension pudotuksessa koneoppimisessa. Epämielenkiintoisesta informaatiosta halutaan päästä eroon, jotta oppimistehtävä helpottuisi, ja ettei malli sovittuisi kohinaan.

    Viimeisenä mieleeni jäi esimerkki 2D-robottisimulaatiosta. Jos ymmärsin oikein, ideana oli, että ensin klusteroidaan data ja sen jälkeen opitaan lineaarit mallit klustereille. Uskoisin, että tämän pystyisi tekemään luontevammin yhdessä vaiheessa optimoimalla samanaikaisesti sekä klusterien sijainteja että niitä vastaavien mallien parametreja. Näin tehdään esim. mikstuurimalleissa. Minulle ei jäänyt mieleen, mikä oli esimerkin yhteys kybernetiikkaan, mutta ehkä sen tarkoituksena oli ainakin osoittaa, että lokaalisti lineaarisilla malleilla on mahdollista saavuttaa luontevaa käyttäytymistä.

    – Eric

  • [siirsin osan pohdinnoistasi edelliseen viestiketjuun –ylläpito]

    Sitten tulee luento 8. Luennolla tulikin vastaan instrumentalismi ja (tieteellinen) realismi. Tällaisissa ”jokin vain toimii käytännössä” -ratkaisuissa on se käytännön ongelma, että ne toimivat kunnes ne eivät enää toimi ja emme tiedä miksi ne eivät toimi, koska emme tiedä miksi ne toimivat alunperinkään. Jos niihin luotetaan liikaa, niin siinä on vakava kaskadireaktion riski, kuten taloudesta tiedämme. Se on vaikea valinta, koska realismi on ratkaisuna lähes aina kalliimpi ja siis tehottomampi, voi tuntua mahdottomalta, mutta se tarjoaa tiettyjä etuja.

    Lisäksi esille tuli mukaan käsite totuus, joka on myös todella ikävä käsite, mutta kokemuksen perusteella koskaan ei tulisi luottaa muuhun kuin todistettuun ”totuuteen”. Silloinkin kyseessä on vain ”totuus” eikä totuus. Kun aletaan puhumaan jotenkin toisella tavalla saavutetusta totuudesta jne tietää viimeistään, että jotain todella pahaa tulossa ja en tarkoita vain kurssin päättymistä. Anglosakseilla on hyvin tilanteeseen sopiva mielestäni ironinen lausahdus: ”This time is different.” Ei se kuitenkaan ole.

    — Ilari

    • Luennolla tulikin vastaan instrumentalismi ja (tieteellinen) realismi. Tällaisissa ”jokin vain toimii käytännössä” -ratkaisuissa on se käytännön ongelma, että ne toimivat kunnes ne eivät enää toimi ja emme tiedä miksi ne eivät toimi, koska emme tiedä miksi ne toimivat alunperinkään. […] Lisäksi esille tuli mukaan käsite totuus, joka on myös todella ikävä käsite, mutta kokemuksen perusteella koskaan ei tulisi luottaa muuhun kuin todistettuun ”totuuteen”. Silloinkin kyseessä on vain ”totuus” eikä totuus.

      Pragmatismin perinteessä on kirjoitettu mielenkiintoisesti tästä asiasta (suomenkielinen artikkeli on laadukas).

      — Petri

    • Luennolla tulikin vastaan instrumentalismi ja (tieteellinen) realismi. Tällaisissa ”jokin vain toimii käytännössä” -ratkaisuissa on se käytännön ongelma, että ne toimivat kunnes ne eivät enää toimi ja emme tiedä miksi ne eivät toimi, koska emme tiedä miksi ne toimivat alunperinkään. Jos niihin luotetaan liikaa, niin siinä on vakava kaskadireaktion riski, kuten taloudesta tiedämme. Se on vaikea valinta, koska realismi on ratkaisuna lähes aina kalliimpi ja siis tehottomampi, voi tuntua mahdottomalta, mutta se tarjoaa tiettyjä etuja.

      Insinöörityö on aina tuollaista … jotenkin ääliöoptimistista – asioita viedään eteenpäin niin kauan kuin edistystä on saavutettavissa, välittämättä muodollisista todistuksista. Näin tämä toiminta vastaa sokeaa evoluutioprosessia. Tällainen vähittäinen kehitystyö johtaa kuitenkin kyberneettisessä mielessä aina vain paremmin ympäristöönsä sopivaan kokonaisuuteen. – Toisaalta insinöörityö tarjoaa tieteelle takaisinkytkennän todellisuuteen: se estää teoretisointeja liiaksi erkaantumasta tosielämästä.

      Lisäksi esille tuli mukaan käsite totuus, joka on myös todella ikävä käsite, mutta kokemuksen perusteella koskaan ei tulisi luottaa muuhun kuin todistettuun ”totuuteen”. Silloinkin kyseessä on vain ”totuus” eikä totuus. Kun aletaan puhumaan jotenkin toisella tavalla saavutetusta totuudesta jne tietää viimeistään, että jotain todella pahaa tulossa ja en tarkoita vain kurssin päättymistä. Anglosakseilla on hyvin tilanteeseen sopiva mielestäni ironinen lausahdus: ”This time is different.” Ei se kuitenkaan ole.

      Vaaditko (kreikkalaistyylistä, aristoteelistä) totuutta ja todistettavuutta? Silloin rajoitat niiden asioiden kentän, joita voit tutkia, kovin kapeaksi – aivan kuin länsimaisessa tieteessä tehdäänkin … ehkä ”totuuden” sijaan hedelmällisempi lähtökohta onkin ”todellisuus”, ja ”pragmaattinen semantiikka” tämän todellisuuden ilmentymien relevanssin mittarina. Muutoin ollaan aina sidoksissa ihmismieleen semantiikan lopullisena määrittäjänä … tähän palataan luennossa 12. – Haluan tulkita tuon aporisen ”jotain todella pahaa tulossa ja en tarkoita vain kurssin päättymistä” omalla tavallani, ja olen iloinen tulkinnassani (kiitos!).

      Heikki

    • Insinöörityö on aina tuollaista … jotenkin ääliöoptimistista – asioita viedään eteenpäin niin kauan kuin edistystä on saavutettavissa, välittämättä muodollisista todistuksista.

      Mielestäni insinöörityö on sitä mitä insinöörit siitä tekevät ja vaikka heidän tieteellinen ymmärryksensä voi olla rajallinen, niin se kuitenkin perustuu siihen paljon puhuttuun perustutkimukseen. Aiemmat lajit valitsivat kyberneettisen ratkaisun kehitystyöhönsä ja tiedämme mitä niille tapahtui. Tiede perustuu havaintoihin ja kokeisiin, joten se ei voi erkaantua tosielämästä kovin pitkäksi aikaa.

      Vaaditko (kreikkalaistyylistä, aristoteelistä) totuutta ja todistettavuutta? Silloin rajoitat niiden asioiden kentän, joita voit tutkia, kovin kapeaksi – aivan kuin länsimaisessa tieteessä tehdäänkin … ehkä “totuuden” sijaan hedelmällisempi lähtökohta onkin “todellisuus”, ja “pragmaattinen semantiikka” tämän todellisuuden ilmentymien relevanssin mittarina.

      En vaadi mitään, mutta asetan vain suuremman painoarvon ymmärrykselle kuin ”Monte Carlo” -tyyppiselle parametrien arpomiselle.

      Haluan tulkita tuon aporisen “jotain todella pahaa tulossa ja en tarkoita vain kurssin päättymistä” omalla tavallani, ja olen iloinen tulkinnassani (kiitos!).

      Se on ainoa oikea tulkinta. Totuus on siis olemassa.

      — Ilari

Kirjoita pohdinta

Vapaaehtoisia lisätietoja jotka eivät tule julkisesti näkyviin.
Kiitos! Viestisi näkyy ylläpidon toimien jälkeen.